Yksinäisten vaeltajien maa

Istun alas ja katselen lounasravintolan muihin pöytiin, joissa iloiset kaksikot, kolmikot ja nelikot vaihtavat ajatuksia. Vedän kuulokkeet tiukemmin päähäni ja valitsen kuunteluun kirjan, joka kuljettaa minut hetkeksi johonkin toiseen ulottuvuuteen. Paikka edessäni pysyy tyhjänä.

“Taas mä olen yksin”, pohdin etäisesti, mutta pysäytän ajattelun siihen paikkaan. Todellisuudessa en ole koskaan pelännyt itsekseni olemista, vaan olen jopa hakeutunut omaan ylhäiseen seuraani, jotta voin tehdä asiat sillä tavalla kuin itse näen parhaaksi.

Mieluummin yksin kuin väärässä seurassa, ajattelen.

Itsenäisyyteni ei ole kuitenkaan estänyt minua myös kamppailemasta yksinäisyyden teeman kanssa. En tiedä sinusta, mutta ainakin minä olen kokenut lukemattomia kertoja yksinäisyyttä väkijoukon keskellä ja paikoissa, missä muut tuntuvat saavan yhteyden kanssaeläjiin mieltä nostattavalla tavalla. Nuo hetket ovat oikeastaan niitä kaikkein kurjimpia, sillä kontrasti oman tunteeni ja ympärillä olevien tunnelman välillä on ravisteleva. 

Näistä kokemuksista rakentui minulle jo pienenä joukkoon kuulumattomuuden identiteetti, jonka kanssa työstän itseäni edelleen.

Näen ympärilläni yksinäisyyttä lähes joka päivä. Ikään, sukupuoleen tai statukseen katsomatta tuo hiljainen tunne yhteyden puuttumisesta satuttaa ja jättää jälkeensä arkoja arpia. 

Yksinäisyyden negatiiviset vaikutukset ylettyvät niin henkiselle kuin fyysisellekin puolelle. Addiktiot, masennus, sydän- ja verisuonisairaudet, syövät ja unihäiriöt ovat vain osa mahdollisista yksinäisyyden vaikutuksista - joten mikä neuvoksi?

Valitettavasti en voi tarjota vastaukseksi muuta kuin oman kokemukseni.


Minulle henkilökohtaisesti ratkaisevaa oli löytää asioita, joista aidosti pidän ja sitä kautta löytää ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista. Videopelit ja niiden kautta syntyneet yhteisöt pelastivat teini-ikäisen Ainon monelta synkältä teolta. Pelit ovat meidän perheessämme edelleen tärkeä osa elämää ja yhteenkuuluvuutta.

Tähän liittyen myös kumppanin ja muiden läheisten ihmisten valinnalla on valtava merkitys yksinäisyyden tunteeseen. Itse pidän suuressa arvossa sitä, että koen tulevani nähdyksi ja kuulluksi parisuhteen sisällä. Valitettavaa, mutta todellista: edellä mainitut asiat eivät ole lähelläkään itsestäänselvää.

Toinen tärkeä taito, jota opettelen itse vieläkin, on aloitteen tekeminen. Olen ollut valtavan huono pitämään ihmisiin yhteyttä ja pyytämään seuraa silloinkin, kun sitä kaipaisi. Jos kaveriksi sattuu toinen huono pyytäjä, on lopputuloksena todennäköisemmin kaksi yksinäisempää tyyppiä. Suomi kun on tällainen yksinäisten vaeltajien maa.

Syitä yksinäisyyteen on monia, minkä takia mikään erillinen neuvo ei kata kaikkia tapauksia tai tuo helpotusta välttämättä juuri sinulle. Toisaalta toivon, että asiasta puhuminen tavalla tai toisella muistuttaisi siitä, että yksinäisyydessä ei ole sitten yhtään mitään hävettävää.

Tässäpä läksy kaikille kykeneville ensi viikolle: koittakaa saada jollekin yksinäiselle tunne siitä, että he eivät ole tässä maailmassa täysin itsekseen. Se voi tehdä elämän kokoisen vaikutuksen.

Mietiskelevin terveisin,

Aino Papinniemi

Ainiin! Lisäpohdittavaa: Törmäsin juuri eräässä artikkelissa termeihin “loneliness” vs “solitude”, joista jälkimmäinen on vapaaehtoista ja tyytyväistä itsekseen olemista. Kuulun enimmäkseen “solitude”-porukkaan, mutta kokemusta on määritelmän kummastakin päästä.

Aino Papinniemi

CEO of Aatelma, artist and coach. I love writing, drawing, creating graphics and branding businesses.

https://aatelma.com
Edellinen
Edellinen

Voiko taiteella elättää itsensä?

Seuraava
Seuraava

Mitä opin ihmisistä personal trainer -urani aikana?