Miten toimia ahdistuksen kanssa?

Tänään aamujunassa, jossain Kilon ja Stadin välissä, hengitin tasatakseni kiihtyvää hermostoa ja puristuvaa rintaa. Ahdisti.

Koska en siinä hetkessä päässyt tunnetta minnekään karkuun, koitin analysoida sen luonnetta. Mitään varsinaista syytä huonolle ololle ei ollut, mutta kuristus silti nousi jostain. Äkkiä mieleeni tuli lapsuudesta monelle tutut kasvukivut. Tiedäthän? Sellainen jomottoava ja kolottava fiilis jossain raajassa, kun luut ottavat lisää mittaa ja seuraavaksi vanhemmat kiroavat taas pieneksi jääneitä farkkuja.

Tämä ahdistuksen laatu tuntui samalta. Ne kymmenet keskeneräiset projektit, suuri halu onnistua vaikeissa asioissa ja tehdä jotain merkittävää vaativat minulta kasvua uuteen mittaan ihmisenä ja se paine tuntuu välillä fysiikassa.

Siitä tässä on kysymys, kasvukivuista.

Pientä omahyväisyyttä suuresta oivalluksesta tuntien käänsin pään kohti nousevaa aurinkoa ja uutta ikää. 29, mä tykkään susta nyt jo.

Kuvat: Aleksi Ahokas