Kirjoitan ensimmäistä kirjaani

27. toukok.

Kriitikko / kirjailija / toimittaja isäni kertoi joskus, että hän kuuluu kirjailijoiden kerhoon, jossa jokaisen osallisen teokset ovat laitettu riviin kerhotilan seinälle. Tuossa oli minun mielestäni jotain todella mahtavaa ja taisin sanoakin 10-vuotiaan innolla, että minunkin kirjani olisi joskus tuolla samalla seinällä.

Tarmolla ryhdyin kirjoittamaan ensimmäistä romaaniani vaarin tietokoneella. Kirja sisälsi hevosia, romanssin ja jumalattomasti kirjoitusvirheitä. Tekstiä syntyi joitakin kymmeniä sivuja, kunnes koin ensimmäistä kertaa taiteilijan tyhjyyden, josta en kammennutkaan itseäni ihan äkkiä ulos. 19 vuotta myöhemmin tuo romaani on edelleen samassa jamassa, jossain eksyneenä yhdessä monien muiden surkeiden aloituksien kanssa.

Halu olla kirjailija ei kuitenkaan koskaan kadonnut, vaikka suorituskykyni olisikin tarvinnut lääkärikäynnin ja kourallisen viagraa.

Mutta missä on fantasia?

Viime viikonloppuna purin hammasta ja katsoin kauniin villamme keväistä puutarhaa. Kasvanut tunne siitä, että arjestani puuttuu jokin tärkeä palanen oli paisunut niin suureksi, että en voinut enää kiemurrella siitä irti.

Kyllä minä tiesin, mistä tunne tuli.

Viimeisen vuosikymmenen olen tehnyt paljon töitä muille. Olen kirjoittanut satoja artikkeleita, piirtänyt, maalannut, valmentanut, oppinut, yrittänyt ja tehnyt vaikka mitä mielenkiintoista ainakin omalla mittarillani - mutta lähes aina jollekulle toiselle, kuin itselleni.

Kuiskauksesta huutoon yltynyt kysymys takaraivossani piteli pillistäni kiinni kahdella kädellä: Mutta mitä SINÄ haluat tuoda tähän maailmaan?

Seikkailua. Fantasiaa. Oi PLIIS, haluan tehdä jotain taianomaista, joka valuu jostain leikkivän mielen tanssista näppäimistölle ilman sensuuria ja SEO-optimointia.

Ja siinä se oli. Siirsin huomioni puutarhasta, avasin läppärin ja ryhdyin töihin. Minulle.

*Kirjoittamisen lisäksi aion myös taittaa ja kuvittaa kirjan itse.*

Seinä, täältä tullaan

Nyt minulla on tuossa toisella välilehdellä lähes valmis käsikirjoitus ensimmäistä lastenkirjaani varten. Kuuntelen sateen tasaista pauketta peltikattoamme vasten ja aion seuraavaksi tehdä ensimmäisen editointikierroksen.

Kun avasin padon, pitkään hautuneet ajatukseni rakentuivat tarinaksi melkein itsestään ja minä vain nautin virran vietävänä olemisesta. Mieleni on täynnä maailmaa, hahmoja ja seikkailuita, jotka aion itse puhaltaa henkiin kirjoittamalla ja kuvittamalla. Vatsassani on perhosia ja tunnen jonkinlaista täyttymystä.

Ja koska olen kasvanut eksyneestä kymmenvuotiaasta ainakin vähän vähemmän eksyneeksi melkein kolmekymppiseksi, minulla on käytössäni aivan erilainen arsenaali rohtoja ja miekkoja matkan varrelle.

Entäpä isän kirjailijakerho? En tiedä onko sitä enää olemassa. Isän kuolemasta on pian 10 vuotta, joten en voi kysyä neuvoa kerhoista tai kirjoittamisesta. Ehkä, kenties, ainakin mielikuvituksen avulla hän kuitenkin opastaa askeliani polun synkimmissä kohdissa.

Nyt keitän lisää kahvia, vaihdan välilehteä ja jatkan tarinointia. Kippis!

Yt,

Aino

PS: Ensimmäisen kirjan kirjoittaminen on jännittävä prosessi. Tiedän, että monella muullakin on sama haave, minkä takia ajattelin tehdä omasta matkastani jokseenkin julkisen. Se myös kirittää minua tekemään kirjan valmiiksi.

Prosessin seuraavat vaiheet: