Matkalla johtajaksi osa 1: Kasvun asenne
Henkilöllä ei ole merkittävää taipumusta johtajuuteen.
Luki persoonallisuustestin tuloksien viimeisellä sivulla. “Hitto”, ajattelin harmistuneena ja piilotin paperin takaisin kasan alimmaiseksi, jotta vierustoverini ei kiinnittäisi siihen huomiota. Tulos ei ollut sitä, mitä odotin, sillä olinhan jo tuolloin 23-vuotiaana tehnyt omasta mielestäni vaikka mitä johtotehtäviä.
Olin toiminut vuoden yrittäjänä, koulussa otin mielelläni hallitsijan roolin ryhmätehtävissä ja videopeleissä vedin omia joukkoja kohti taisteluita. Halusin tulla kuulluksi, aina, sekä päättää mitä tehdään ja millä tavalla. Kun jokin asia ei mennyt mielestäni oikein, ohjasin tiimin tiukasti takaisin linjaan. Johtajuutta, vai mitä?
Joten MIKSI testin mukaan minulla ei ole MITÄÄN johtajuuspiirteitä?
“Jos huomaatte jonkin osa-alueen, joka ei ole omaan makuun riittävän hyvä, voitte pohtia, miten sitä voisi treenata?” luokan edessä pyörivä opettaja-psykologi sanoi. Iloinen puheensorina täytti huoneen, kun kurssilaiset ryhtyivät jakamaan omia tuloksiaan ja suunnitelmiaan itsensä kehittämiselle. Itse lähinnä kurtistin kulmiani ja mietin, onko minulla sittenkään mitään valmiuksia sellaiseen uraan, josta olen fantasioinut?
Jollain tasolla luontainen uskomukseni on ollut, että tiettyihin rooleihin joko synnytään tai sitten ei. Johtajuus, älykkyys ja mestarillinen taito ovat tiukasti DNA:ssa, ei niihin upotetuissa työmäärissä.
Takaraivossani raivosi myös ego: jos yrittää jotain, missä ei ole heti hyvä, voi vaikka nolata itsensä. Ja tämähän ei tietenkään käy itseään suuressa arvossa pitävälle nuorelle naiselle, jonka unelmana on tulla kunnioitetuksi, ihailluksi ja vaikka mitä muuta.
En siis ostanut opettajan kommenttia treenaamisesta, sillä tuomitsin itseni heti kykenemättömäksi olemaan johtaja sillä tasolla, mikä olisi linjassa haaveitteni kanssa. Kyllähän testi tunnistaisi suuren lahjakkuuden ja pisteyttäisi minut eliittijoukkoihin, jos se olisi se juttu, mitä minut on tarkoitettu tekemään. Parempi siis jättää alue kokonaan ja löytää jokin muu asia, jossa minä ohitan kaikki muut ilman harjoittelua yleisön “ooh” ja “aah” huokailujen säestämänä.
Joitakin viikkoja tuon kurssipäivän jälkeen keskustelin mieheni Aleksin kanssa mielen kehittämisestä, mikä oli ja on meille suhteellisen tyypillistä.
“Oon lukenut nyt tätä”, hän sanoi ja näytti kirjahyllyssämme pitkään seissyttä Mindset -teosta, joka on Carol S. Dweckin kirjoittama motivaattoriklassikko, “Ja siinä puhutaan kasvun asenteesta versus sellaisesta ajatuksesta, että itseään ei pysty muuttamaan tai kehittämään. Toistaa vähän itseään, mut pointti on hyvä”.
Tartuin kirjaan kiinnostuneena ja tunsin jonkin liikahtavan sisälläni. Tässähän kuvaillaan minua!
Kun jokin kirjoitus tai puhe tuntuu siltä, että se koskettaa itseä, on mahdollista kokea häkellyttävää muutosta. Ahmin Mindsettiä, kunnes viimeiset sivut uppoutuivat aivoihini ja näin ensimmäisen kerran raollaan olevan oven kohti kehittymisen, treenaamisen ja kovan työn tuomia mahdollisuuksia.
Mindset -kirjan sanoma on lyhyesti tässä: ihmisillä on karkeasti sanottuna kahta erilaista asennetta. On muuttumattomuuden asenne, jonka omaava tyyppi ei koe voivansa vaikuttaa esimerkiksi omaan älykkyyteensä tai kykyihinsä kaikilla tai joillakin osa-aluieilla. Minun aiempi ajatusmaailmani naulan kantaan.
Vastapuolena on kasvun asenne. Ihminen, jolla on tämä maaginen tapa nähdä itsensä, kehittyy ja etenee valitsemillaan kentillä. Hän ei lannistu, jos kisassa joku juoksee hänen ohitseen, vaan hän ottaa siitä opikseen ja treenaa enemmän. Hän uskoo voivansa olla parempi, eikä synnynnäiset kyvykkyydet estä häntä tavoittelemasta tähtiä.
Laitoin kirjan alas ja katsoin itseäni hetken peilistä.
“Sä oot ollut aikamoinen idiootti. Mutta sä voit oppia olemaan ei-idiootti, jos sä vaan teet kovasti duunia. Mikäs este me taklataan ekana, jotta sä voit jonain päivänä olla hyvä johtaja?”
Muutama vuosi myöhemmin tein saman persoonallisuustestin uudestaan. Kun sain tulokset käsiini, selasin äkkiä viimeiselle sivulle, jossa tiesin minulle tärkeän mittarin sijaitsevan. Jännittyneisyys muuttui ylpeäksi virneeksi.
“Henkilöllä on lieviä taipumuksia johtajuuteen ”.
Kylvetty siemen oli muuttunut iduksi.
Aino Papinniemi
Toimitusjohtaja ja perustaja, Aatelma Oy
Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa kokoelmaa, jossa pohdin omaa johtajuuttani. Matkani on vielä erittäin kesken, mutta olen edennyt tästä alun pisteestä muutaman askeleen verran. Johdan omaa yritystäni, jossa on nyt ensimmäinen työntekijä ja toimin muun muassa Helsingin nuorten yrittäjien puheenjohtajana eli treenaan tätä itselleni tärkeää taitoa aktiivisesti. Olen rakastunut kasvun asenteeseen ja teen parhaani pitääkseni siitä kiinni kaikilla elämän osa-alueilla.
Kuvat: Aleksi Ahokas
